miten tää maa voi? dösäpysäkin kavereilla sielussa haavoi

Tänään herättelin  nukahtanutta rakkauttani Pyhimykseen
ja tuli ihan hullut peruskoulu-muistot mieleen!

 Kirjoittamisesta ei tuu tällä hetkellä mitään, pää on täynnä aivopieruja ja lauseet on kauheen epäselkeitä. Piti kuitenkin tulla ilmoittamaan, että nähtiin tänään Ninjan kanssa UFO (tai sitten vain lentokone jolla oli jäätävän kokoiset ajovalot, aina oppii jotain uuttaa). Ainiin ja myöskin se, että Keikkulan uusi, "testivoittaja" ja "tehokkaampi" Wi-Fi on anuksesta.

Enää kuusi päivää koulua ja pääsen lomailemaan. Huhheijjaa, sitä on kyllä odotettu ja olen todellakin lomani ansainnut. Saa työnnettyä asuntolan ja kouluhommat kolmeksi viikoksi pois mielestä. Mun lomasuunnitelmatkin kuulostaa enemmän kuin hyvältä! Valmiiksi kyllä itkettää tililtä katoava raha. Miksei matkustaminen voisi olla ilmaista?

Tällä hetkellä pyöritän päässäni hurjaa vauhtia lähestyvää torstaita ja Turku Music Awardsia. Uskon että saadaan mahtava tapahtuma pyöräytettyä, mutta silti koko ajan tuntuu että jotain tärkeetä on nyt kyllä unohdettu. Ei saakeli. Ehkä vaan kuvittelen! Torstain jälkeen voinkin hetken hengähtää, mutta lauantaina päästään siskon kanssa Caribia Areenalle jammailemaan The Soundseja. Tulee kyllä suht timmi viikonloppu!

Ja nyt kun olen tuijottanut tyhjyyteen noin kymmenen minuuttia ja koittanut keksiä jotain järkevää tapaa lopettaa tämä turhanpäiväinen jaarittelu päätän luovuttaa ja painua nukkumaan. 

Ainiin pakko vielä sanoa että OJ on tyhmä lapsi.

for what it's worth ja tunnottomat sormenpäät

Sain viikon jännäillä että mitähän se Jaakko on taas keksinyt mun pään menoksi, kun se jostain ylläristä mainitsi viime viikon sunnuntaina. Perjantaina sain viikonlopun ensimmäisen pusun yhteydessä käsiini upouuden akustisen kitaran! Siis mitä! Olen niin rakastunut tuohon hölmöön poikaan ja kitaraan, jota myös Eino Ilmariksi voi kutsua. Hihii.

Ensimmäinen kitarani sai ensimmäisessä kielten vaihdossa erikoisen, intialaisen vivahteen kun sitä soitettiin. Joten uusi tulokas oli enemmän kuin tervetullut. Iskä ehdotti että menisin paiskimaan vanhan romun saman tien kallioon, mutta en mä siihen pysty. Levätköön ja nauttikoon (pölyttyköön) se eläkepäivistään kotona. On sen kanssa kuitenkin kesällä istuttu puiston nurmikolla ja koitettu epätoivoisesti saada jotain sointuja aikaan.

Täytyy kuitenkin sanoa että oon ihan täysi amatööri kitaran kanssa, ja voin lyödä vaikka vetoa, että mun kaverit on soittanut mun ensimmäistä kitaraa enemmän kuin minä. Miinus tietenkin pimeät yöt kun olen istunut sänkyni nurkassa ja tuijottanut tietokoneen pienestä ruudusta youtuben opetusvideoita. Oon myös tosi epävarma, jos muita ihmisiä on ympärillä, enkä silloin tahdo edes ottaa kitaraa syliin. 

Oon nyt päättänyt tehdä pisteen epävarmuudelle, haluan oikeasti oppia. Oon sentään haaveillut kitaran soittamisesta pienestä asti. Jaakko heittikin jo haasteen toukokuulle, jolloin sillä on yo-juhlat. Tarkoitus olis esiintyä yhdessä. Pystynkö siihen? Päätän pystyä. 

Tänään oonkin istunut sängyllä, opetellut, opetellut ja opetellut. Opetellut niin paljon että sormenpäät on ihan tunnottomat. Buffalo Springfieldin For What It's Worth on soinut ainakin kuusi kertaa ja olen jammaillut sen tahtiin. 

Posket punottavat innostuksesta!

you light the spark in my bonfire heart.

Kuuntelen James Bluntia ja fiilistelen. En edes tiedä mistä kirjoittaisin, halusin vaan jakaa tän biisin.

Tänään oon ollut tyytyväinen itseeni. En ole pettänyt omaa luottamustani, olen pitänyt itsestäni tänään. Hih, se hymyilyttää. On hyvä fiilis! 

Pitkästä aikaa heräsin niin ajoissa että kerkesin suihkuun ennen koulun alkamista. Sain myös kaksi mukavaa pakettia. Suunnittelin joululahjoja. Olen jakanut julisteita tuulisessa Turussa. Skippasin jopa kovasti houkuttelevat päiväunet, vaikka asetin jo herätyksenkin. Vaihdoin huoneen järjestystä. Askartelin tyhjälle seinälle kollaasin 126 pienestä kuvasta. Tein läksyt. 

Ja mikä tärkeintä, oon myös antanut aikaa itselleni! 

Huomenna Jaakko tulee mun kanssa kotiin.

Oon onnellinen!

Forever isn't for everyone, is forever for you?

Oon viimepäivinä heilunut vähän kaikenlaisissa paikoissa kameran kanssa! On tullut kuvattu viimeisen viikon aikana valehtelematta yli 1000 kuvaa, joiden editoimiseen on käytössä viikko, huih. Toki on välissä paljon epäonnistuneita otoksia mutta silti tunnen kuinka unettomat yöt vyöryvät päälle, noh, itseppähän olen soppani keittänyt ja vieläpä pidän siitä! Viime keskiviikkona olin luokkakaverin kanssa kuvaamassa erääseen salaperäiseen tulevaan tapahtumaan traileria ja mainoskuvia. Siinäpä teille kaksi sneak peak-kuvaa ylempänä juhuu!

Oli tosi hauska kokemus, työtiimi oli mitä mahtavin ja kuvaukset olivat erittäin mielenkiintoiset! Pääsin herättelemään kadoksissa olleita videokuvaus-taitojani ja en malta odottaa lopputulosta! Huomaan nyt myös käyttäväni aivan liikaa huutomerkkiä! No perhana!

Keskiviikko oli mieleinen päivä myös senkin takia, että pääsin lähtemään jo silloin Tampereelle. On erittäin harvinaislaatuista että saan viettää viisi päivää putkeen rakastamieni ihmisten lähellä! Olihan tälläkin taka-ajatuksia, sillä menin räpsimään kuvia Hatanpään lukion 11DE:n viimeisestä yhteisestä konsertista ja sen harjoituksista.

Pakko myöntää että olin ihan kakat housuissa, koska paikalla oli niin paljon uusia ihmisiä. Harjoituksista sain aika tylsiä kuvia koska ujopyllyilin liikaa enkä uskaltanut heilua kenenkään edessä kameran kanssa. Itse konsertista tuli otettua ihan reippaasti kuvia ja sain mieleisiäni otoksia, nyt täytyy vain peukut pystyssä toivoa että muutkin tykkäävät niistä!

Reissu Tampereella taisi antaa mulle ainakin kaksi kiloa lisää massaa vyötärölle, sen verran tuli vedettyä kintsua, pitsaa ja kebabbia. Noh joulou. Mässäilyn yhteydessä tuli myös hakattua Black Ops kakkosen zombeja, katsottua kolmen jakson putki Sinkkuelämää ja laiton määrä Poliiseja (höhhöh slow clapping to myself).

Jooh, taidan vielä kerran käydä läpi huomisen kuvajournalismin ja valokuvauksen taidon koealueen, sisältäähän se sentään ainakin 63 eri vuosilukua ja liian monta sivua valokuvauksen historiaa.

Well it's a great day to be alive

Toisinaan mietin oonko hirveen huono ihminen kun en jaksa blogiin panostaa. Monesti tulee sellasia kivoja aiheita mistä ois kiva ruveta kirjottamaan, mut loppujenlopuks makaan vaan sängyllä ja katon Areenasta Teiniäitejä tai jotain yhtä typerää.

Hnngh, mietin myös ankarasti onko mun elämässä mitään todellista sisältöä. No eipä pahemmin taida olla.

Oon vaan niin kauhean yksinäinen. Lymyän opistolla viisi päivää viikossa, enkä tee muuta kuin kouluhommia ja makaan sängyn pohjalla. Ennen jaksoin aina mäkättää siitä kuinka yltiösosiaalinen täällä pitää olla, mut ei hitto, tuntuu että päivät valuu hukkaan. Eikä siinä vielä kaikki, emmä kotonakaan ikinä mitään ihmisiä nää, koska en muka "jaksa".

Haha, ei vittu nyt.

Haluaisin alottaa jonkun harrastuksen. Ehkä eniten mulla on kaipuu takaisin satulaan ja ihan sairaan iso ikävä mun entistä hoitohevosta. Turussa hevosharrastaminen on vaan tehty ihan hirveän vaikeaksi opiskelijalle. Hintaluokka heiluu taivaissa, eikä täällä Kakskerrassa sittenkään ollut mitään otollisia harrastetalleja, vaikka niin vuosi sitten jaksoin haaveilla. 

Antaisin tällä hetkellä melkein mitä vain, jos voisin vielä päästä Ruubelin kanssa riehuman sänkipelloille. Oon ihan sataprosenttinen, mutta patalaiska, heppatyttö.

Kitikiti, päläpälä, plaaplaa, joojoo. Kauheeta valittamista! On mulla ollut ihan kivaakin tekemistä ja ajattelemista:

• Mun ja Ninjan CTR-tournamentit ei oo juurikaan vähentynyt, vaikkei Ninjuusi enää opistolla asustelekaan. Danielinkin mielestä on miellyttävää kattoo kun tytöt osaa pelata (jokainen tulkitkoon omalla tavallaan)
• Kolmeen asti perjantain ja lauantain välisenä yönä rakentamani palapeli valmistui vihdoinkin, auttoi Jaakkiskin vähän!
• The Soundsin uus levy (Weekend) on ihan superkoukuttava! Oon sitä tässä nyt viikonpäivät jammaillut ja kolmen viikon päästä pääsen sitten ihan paikanpäälle itkemään onnesta.

Vaikka Sims 3 kaatuikin juuri kun olin saamassa supermaagista taloa valmiiksi, ei mua juurikaan ketuta, palashan Ulla sentään salkkareihin. Hohoo. Jakso Pushing Daisiesia houkuttelis nyt kovasti, sen jälkeen valmistaudun henkisesti huomiseen koulupäivään ja salaa panikoin keskiviikkoista videokuvauskeikkaa. 

Huomaatteko kuinka mun mieliala heittelee? Ei tsiisus. Kymmenen pistettä ja Fazerin Sininen sille joka joskus oppii tulkitsemaan mua hyvin.

(psst. instagram @thatsanicecoat_)

i won't give up

 

Mun perjantai vierähti Kakolassa valopöydän kanssa säädellessä. Olin siis mukana Kakola goes Halloween -nenäpäivätapahtumassa ja siellä mä kykin kylmässä katsellen kun vangit friikkailee ja yksi jonglööraa kirveillä. Oli muuten ihan saamarin kylmä ja puolessavälissä rupes olemaan jo niin väsynyt meininki, että piti työtoverin kanssa pidätellä naurua kun oppaiden näyttelijätaidot olivat salkkareiden Ossin tasoa.

 

Kakola oli kyllä mielenkiintoinen mesta, ja kieltämättä tosi pelottavakin. Kenraalipäivänä vietin aikaa eristyssellissä ja luin vankien tarinoita seiniltä. "Ei perseeseen Esko" oli kyllä ehkä hauskin viesti, joka oli meikän työskentelyhuoneessa.

 

Kestin neljä hyytävää tuntia vankilan sisällä, kunnes vihdoinkin pääsin matkustamaan kohti Tamperetta. Tampereella mua oli vastassa valkoiseen pukuun pukeutunut ja erikoisen siloposkinen Jaakko, joka sai mun mielen heti paremmaksi! Maistoin myös ekaa kertaa sushia, tosin tää operaatio kesti varmaan puolituntia ennen kuin uskalsin edes laittaa mitään suuhuni.

 

Ilta eteni opsin zombeja hakatessa. Saatoin myös vähän kiukutella kun Jaakko pukkas neuvomaan aina jälkikäteen... ("Oisit juossut karkuun" ja "Mikset mennyt ovesta ulos")

 

Lauantaina oli meidän ihka ensimmäinen treffi-ilta ikinä! Oli aika jännää, en oo ikinä ollut treffeillä, enkä oikeestaan oo tehnyt mitään kovin erikoista seurustellessanikaan.

 

Mentiin ensin syömään Pancho Villaan ja söin itseni ähkyyn asti nachoja, superhyviä ranskalaisia ja lehtipihviä. Sen jälkeen tallustettiin Karkkimereen ostamaan superhyviä karkkeja, leffaa venatessa myös tilitettiin paljon ihmisten tyhmyydestä ja kirottiin pari teiniä helvettiin, kun ne kuunteli jotain ripulimusiikkia Finnkinon aulassa.

 

Don Jon oli hassu leffa, ja Scarlett Johansson oli ihan sikaärsyttävä. Hello baby, don't you do that again baby, baby you're annoying, baby stahp, baby I love you, baby don't call me. JOOJOO.

 

En tiedä millaisia treffit yleensä on, mutta mun mielestä ilta oli erittäin onnistunut.

 

Sunnuntaina koitin pitkitellä lähtöä mahdollisimman myöhään, mutta yhdeltätoista kuitenkin löysin itseni Turusta. Istuin koko matkan yksin rauhallisessa kopissa ja keskityin musiikin kuunteluun.

 

Silti jo ensimmäisten viiden minuutin jälkeen huomasin ikävöiväni.

 

my songs know what you did in the dark (light them up)

Oman huoneen etuja on se, että voi laulaa sydämensä kyllyydestä ja niin epävireisesti kuin haluaa, eikä kenelläkään ole sanottavaa siihen.

 

Paitsi ehkä seinänaapurilla.

Höhöö.

 

 

Phiuh, no nyt mulla on oma huone, tosin tavarat on vieläkin teillä tuntemattomilla. Viime viikon keskiviikkona päätin kuitenkin lopettaa yltiömaalisen stressaamisen kaikesta ja oon koittanut suhtautua asioihin positiivisesti. Jankutan itselleni, että saan vielä tavarani takaisin, on mulla sentään ihan pätevät todisteet asiaan.

 

Viikonloppuna Jaakkis tuli mun kanssa Ukiin ja käytiin taas keilaamassa äitin ja siskon kanssa. Hih, olin liekeissä ja ekan kierroksen aikana paiskoinkin mukavan määrän täyskaatoja (en vieläkään käsitä miksi ja miten...). Muuten viikonloppu meni oikeastaan sängyn pohjalla löllöillessä ja epäterveellisesti syöden, ihan perus meininki.

 

Tänään vedeltiin Ninjan kanssa melkein kolmetuntia Crash Team Racingiä, jonka seurauksena vasen käsi tuntuu edelleen puutuneelta ja peukalot punottaa tattien hakkaamisesta. Ninja jaksoi nauraa vieressä ja mä vaan huusin erilaisia kirosanoja toistensa perään, kun ajelin sen asettelemiin pommeihin. Piru vie! En kuitenkaan ollut ihan luuseri ja voitin sen muutamaan otteeseen! Hahaa.

 Nyt jatkan Fall Out Boyn luukuttamista.
Jihuu!